keinutuolissa,
selkääni lämmitti isoisoäitini Klaran tekemä
keinutuoliryijy,
kuvassa isoäitini venytti lyhyttä varttaan
kesäisenä päivänä pappilan laiturilla,
niin monia ajatuksia,
kuviin liittyviä, aikoinaan elettyjä
hyviä hetkiä,
hauskoja sattumuksia,
liikuttavia tuokioita,
suurta surua, ahdistusta, epävarmuutta,
lapsuuden riemua, kauniita muistoja...
Muistoihin siirtyy nyt
PappilanWainiolla -näyttely.
1000 vierailijaa kirjoitti nimensä
vieraskirjaan
- luulenpa, että
muutama lisää jätti kirjoittamatta.
Niin tai näin,
kävijämäärä oli suurempi kuin
uskalsin odottaakaan.
Avajaispäivänä tätini Kristinan tuomat
hortensiat jatkavat vielä kukintaansa,
kuin uhmaten ja osoittaen, ettei
päättyminen ole sama kuin loppu.
Ei ajatuksen lentokaan lopu,
ei mielikuvituksen kiito hidastu,
eikä tämä jää tähän...
Ei vaikka Vanhan kirkon Makasiinin
ovi sulkeutuu lähteissäni
PappilanWainiolta.
Kiitos näille menneille sukupolville,
että talletitte ja kirjoititte.
Kiitos, että kuvasitte ja olitte
kuvattavana.
Kiitos mielenkiintoisesta
matkastani
menneeseen ja sukuuni,
minuun.
